MOMENTS FROM K – TEOKSEN TAKAA

MOMENTS FROM K – TEOKSEN TAKAA

 

Veli-Ville Sivén (1993, Pori) on suomalainen valosuunnittelija, -taiteilija ja muusikko. Koulutukseltaan Sivén on teatteritaiteen maisteri. Sivénin taiteellinen toiminta painottuu esittäviin taiteisiin, mutta hän on toiminut myös valotaiteen ja musiikin parissa Suomessa ja ulkomailla. Sivén on kiinnostunut teatterista yhteisöllisenä tapahtumana, jossa kohtaavat taiteellinen teko, yksilöiden erilaiset esteettiset mieltymykset ja vallitsevan kulttuurin konteksti. Huomionarvoista on se, kuinka leikki näyttämöllisen kontekstin kanssa tuottaa merkityksen tarkasteltavalle ilmiölle tai asialle. Nykyajassa Sivén kokee ajankohtaiseksi kysymyksen: mitkä ovat ne ihanteet, joiden äärelle taiteessa keräännymme? Ennen kaikkea Sivén ajattelee, että taiteilijan ei tule ottaa itseään liian vakavasti.

 

Miten mielentila näkyy valosuunnittelussa?

 

En osaa oikein sanoa. Ainakaan en yritä tuottaa mitään tietynlaista mielentilaa tai reaktiota. Tietenkin valinnoissani vaikuttavat omat esteettiset mieltymykseni, mutta tällä hetkellä pyrin valon avulla pikemminkin kääntämään katseen muihin asioihin, kuten paikkaan, esiintyjiin, kehoihin tai yleisöön. Sanoisin, että valosuunnittelussa näkyy työryhmän ja katsojien omat mielikuvituksekkaat mielentilat, jotka syntyvät esitystilanteen tuoksinnassa.

 

Millä tavalla tila vaikuttaa valosuunnitteluun?

 

Moments from K -teoksen valosuunnittelun kysymyksenasettelu on nurinkurisempi: kuinka paikka tulisi näkyväksi valosuunnittelun avulla? Toisin sanoen, pyrin oikeastaan häivyttämään valon olemuksen ja tuomaan esille paikan olemusta. Olemme teoksessa puhuneet valoudusta, joka on eräänlainen teosta, tilaa ja yleisöä yhdistävä partikkelinomainen välittäjäaine, joka tuo edellä mainitut tekijät lähemmäksi toisiaan. Vaikka valosuunnittelu on vielä prosessin alla, uskon, että sen osuus tai rooli tulee olemaan juuri tilaa ja yleisöä yhteen tuova väylä.

 

Onko joku henkilökohtainen tila, johon aina palaa joko fyysisesti tai henkisesti?

 

Ei mielestäni. Ainakaan se ei ole pyrkimykseni. Katson, että Moments from K -teos herkistää yleisönsä paikan ja tilan laaduille, jolloin katsojien oleminen ja paikka tulevat lähemmäksi toisiaan. Vaikka teos on vielä valmistusvaiheessa, ainakin valosuunnittelussa pyrin antamaan tilaa juuri katsojan kokemuksen muodostumiselle. Valon avulla pyrin tarjoamaan puitteet katsojien mielikuvitukselle. Ehkä siten katsojille voi muodostua jokin henkilökohtainen tila, joka on yksilöllinen ja ainutlaatuinen. Ainakaan se ei ole mikään ennalta määrätty.